Kokemusta matkan varrelta

Vuosien varrella on tullut touhuttua monenlaista erilaisissa rooleissa ja siksi kai minulle on kertynyt monenlaista osaamista liiketoiminnan eri osa-alueilta. Tässä listausta osaamisista, joita tällä hetkellä tunnen minulla olevan.


Persoona

Asenne

Asenteeni työn tekemiseen on mielestäni hyvä. En ole lähes 20 vuoteen toiminut yrittäjänä, mutta sama suhtautuminen tekemiseen on edelleen olemassa. Käytännössä se tarkoittaa vastuun ottamista ja asioiden tekemistä loppuun asti. Tykkään ajatella kokonaisvaltaisesti, mutta myös yksityiskohdat ovat minulle tärkeitä.

Kyky oppia

Olen tiedonjanoinen ja halukas tarttumaan uusiin asioihin. Monesti tämä tarkoittaa myös uuden oppimista. Olen enemmän rutiinien luoja kuin niiden ylläpitäjä. Pidätän itselläni oikeuden myös muuttaa omia mielipiteitäni. Näin on useinkin tapahtunut, kun tietoisuus on lisääntynyt.


Yhteisöt, osaaminen ja verkostot

Erilaiset yhteisöt ovat tarjonneet elämän varrella monipuolisia kasvualustoja. Muun muassa perhe-, opiskelu-, työ- ja harrastusyhteisöillä on ollut tärkeä rooli siinä millainen olen tällä hetkellä. Eri yhteisöissä myös oma roolini on vaihdellut, mutta toivottavasti olen aina onnistunut tuomaan ainakin pikkuisen mukanani iloa ja innostusta.

Yhteisömanagerointi

Keskeistä on sosiaalisen ja psykologisen pääoman vahvistaminen. Jämsä Tehdas -etätyötilassa oma roolini on ollut vahvasti yhteisön rakentaja, jonka tärkein tehtäviä ovat tunnelman johtaminen, joka koostuu toimivista puitteista, sujuvista prosesseista sekä ihmisistä ja mitä tapahtuuu ihmisten välillä.

Helppo tulla, Helppo olla, Halu palata

Verkostot ja osaaminen

Keskeistä on tunteminen ja asiakastieto. Yhteyksien luominen tulee mahdolliseksi aidon uteliaisuuden, kuuntelun ja keskustelujen kautta. Tarvitaan yllättävien ja merkityksellisten kohtaamisten luomista yksilöiden välillä.


Tapahtumajärjestäminen, fasilitointi ja tapahtumakuulutukset

Ajan kuluessa on tullut järjestettyä niin kohtaamis-, koulutus-, viihde-, kuin urheilutapahtumia, joissa osallistujamäärät ovat vaihdelleet pienistä alle kymmenen hengen tapahtumista yli 1 000 osallistujan isompiin kokonaisuuksiin.

Erilaisia rooleja tapahtumatoteutuksissa mm.:

  • vertaisryhmätoiminnan vetäminen
  • tapahtuman juonto ja dialogisuuden vahvistaminen
  • ohjelman suunnittelu ja rakentaminen
  • tapahtumajuontaminen ja tapahtumakuulutukset
  • fyysisten puitteiden suunnittelu ja rakentaminen
  • tapahtumamarkkinointi
  • yhteistyökumppanuuksia hankkiminen
  • rekrytapahtuman järjestäminen

Kehittäminen ja koulutus

Toiminnan kehittäminen

Haluan tekemisen olevan sujuvaa. Tartun helposti toimintatavoissa, prosesseissa ja työkaluissa olevaan tehottomuuteen tai mahdollisiin pullonkauloihin. Hyvin palkitsevaa on, kun pystyy auttamaan toisia tekemään omaa työtään sujuvammin. Näin lopulta asiakkaallekin pystytään tuottamaan paremmin arvoa. Kehittämistyössä auttaa monipuolinen liiketoiminnan tunteminen ja laajemmissa kokonaisuuksissa koulutus- ja workshop-osaaminen.

Koulutus- ja workshop-osaaminen​

Koulutuksien pitäminen on aina ollut mieluisaa. Suullinen ilmaisuni on hyvä ja koulutusotteeni mielestäni osallistava ja osallistujan huomioiva.

Workshop-työskentelyjen vetäminen on myös antoisaa. Aiheena voi olla prosessien tai käytettävien työkalujen kehittämistä ja tekemisen sujuvoittamista. Kokemustiedon kerääminen, keskustelut ja yhteinen näkemys, dokumentointi ja konkretisointi, käytäntöön viemisen stepit.


Myynti ja markkinointi​

Olen myynti- ja markkinointihenkinen persoona, jolla on vahva asiakaslähtöinen ajattelu.

Myyntityö

Myyntityötä olen tehnyt 14-vuotiaasta lähtien. Kokemusta on markkinakauppiaan ”helppoheikki”-meiningistä aina laajempiin ohjelmisto-/koulutuskokonaisuuksien myymiseen. Pidän asiakkaiden kanssa käytävistä keskusteluista ja ratkaisuiden hakemisesta asiakkaiden tarpeisiin. CRM-ratkaisun parissa toimiessa näki monenlaisia tapoja hoitaa asiakassuhteita ja myyntityötä.

Kokemuksen kautta olen huomannut, että vähemmän intohimoa koen puhtaasta uusasiakashankinnasta ja luukuttamisesta.

Osaamista asiakastyöstä tori- ja markkinakaupassa

Digitaalinen markkinointi ja some​

Digitaalista markkinointia olen tehnyt Google Adwordsissä ja Facebookissa. Some-kanavista tuttuja ovat lisäksi Twitter, Instagram ja LinkedIn. Tosin näissä olen tällä hetkellä enemmän passiivinen kuluttaja kuin aktiivinen sisällöntuottaja.

Valokuvaus ja kuvankäsittely

En ole ammattitason valokuvaaja eikä kuvattavien ohjaustaito ole hioutunut. Näistä rajoitteista huolimatta osaan valokuvata ja käsitellä kuvia julkaisua, nettisivuja ja esittelymateriaaleja varten. Tuttuja ohjelmia kuvankäsittelyssä ovat mm. Lightroom ja Gimp.

Graafinen osaaminen​

Sen verran löytyy myös graafista silmää, että pystyn tarvittaessa tuottamaan visuaalisia esittelymateriaaleja Powerpointilla ja taitto-ohjelmilla.


Ohjelmistot ja IT​

”Pelle Peloton” -asenne ja rohkeus/halu kokeilla ja tutkia kuvaa hyvin suhtautumistani erilaisiin ohjelmistoihin ja IT-ratkaisuihin.

Toimisto-ohjelmat​

Käytän erittäin sujuvasti erilaisia tyypillisiä toimisto-ohjelmia, esim. Word, Excel, PowerPoint, Access ja Outlook. Tarvittaessa onnistuu myös Excel-taulukkojen ”virittäminen” VBA-ohjelmoinnin keinoin.

CRM ja taloushallinto​

CRM-ratkaisuihin minulla on todella vahva yleisosaaminen ja erityisosaamista löytyy esim. SuperOffice CRM ratkaisusta. Taloushallinnon puolella olen käyttänyt eri laskutus-, ostoreskontra- ja kirjanpito-ohjelmia

Webbiosaaminen​

Nettisivujen kanssa on tullut jonkin verran touhuttua. Alustoina ovat olleet mm. WordPress, Liferay, Drupal. Ymmärrän html-koodin päälle ja pystyn sitä tarvittaessa muokkaamaan. Myös nettisivuihin liittyvää SEO-optimointia on tullut tehtyä.

Ohjelmointi​

Ohjelmoijana olen itseoppinut toteuttaja. Ymmärrystä löytyy tietokantarakenteista ja ohjelmoinnin perusteista. Low code -työkaluilla pystyn tuottamaan enemmän valmista sisältöä. Mitään ohjelmointikieltä en hallitse siten, että pystyisin tuottamaan sillä valmiita sovelluksia. Tällä hetkellä pystyn tuottamaan koodia vba:lla, SQL-kyselyinä ja HTML-koodina.


Kielitaito​

Suomi​

Suomenkieli on äidinkieleni. Sitä pystyn tuottamaan erittäin hyvin sekä suullisesti että kirjallisesti.

Englanti​

Englannin opiskelu on alkanut ala-asteella, mutta varsinainen kielitaito on kehittynyt vasta työelämän haasteissa. Tällä hetkellä tulen englanninkielellä toimeen ja uskallan sitä käyttää niin suullisessa kuin kirjallisessakin ilmaisussa.

Ruotsi​

Ruotsin opiskelu kiinnosti kouluaikana englantia enemmän. Koulun jälkeen ruotsinkielen tarve on kuitenkin ollut vähäisempää, joten saavutettu taitotaso on jo ruostunut. Pystyn kommunikoimaan ruotsinkielellä välttävästi ja luetun ymmärtäminen on vahvempaa.


Muita osaamisalueita​

Taloushallinto​

Jo ennen opiskeluaikaa olin kiinnostunut kirjanpidosta. Opiskelujen alkuvaiheessa tarkoitukseni oli syventyä tarkemmin kirjanpitoon, mutta Tiimiakatemian oppimismetodit veivät toiselle polulle. Kirjanpidon perusteet ovat kuitenkin hallussa ja olen käytännössä hoitanut sekä oman toiminimen että myös suunnistusseuran kirjanpidon, tilinpäätöksen ja talousseurannan. Taloushallinnon kokonaiskuva on hallussa budjetoinnin, talousseurannan ja laskutuksen osalta.

Rakentaminen ja korjausrakentaminen​

Rakentamisen alueelta on toisaalta kokemusta ja osaamista itse talonrakentamisesta, mutta myös korjausrakentamisen liiketoiminnasta sivustaseuraajan roolista.

Yksi omakotitalo ja yksi rivitalokämpän totaaliremppa opettivat jotain rakentamisesta aina perustuksista viimeistelyyn. Rakennusteknisten kokemusten lisäksi tuli samalla arvioitua myös myynti- ja ostoprosessin vaiheita ja päätöksiin vaikuttavia tekijöitä. Useita mielenkiintoisia caseja, miten päätöksiä ei voi järjellä perustella vaan kyllä päätökset tehdään tunteella…toki perustellaan järkisyillä.

Keittiökalustealan toimijoista (myyjät ja toimittajat) ja toimintatavoistakin syntyi kohtuullisen hyvä kuva toimiessa alan yritysten parissa useampi vuosi.

<h6>Kakor, Kekse, μπισκότα, galletas, evästeet, eväste, печенье, 曲奇饼, cookies</h6> Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Evästeet ovat tietueita, jotka tallentuvat tietokoneellesi/puhelimeesi. Jos jatkat sivuston käyttöä, sallit tämän. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close