Maanantaina 12.11.2018 oli 10 km ratatestin vuoro. Tarkoitus oli kartoittaa tämän hetken tilanne ja sen perusteella asettaa tavoite talven harjoittelulle. Tällaista testijuoksua en aiemmin ollut tehnytkään, joten ei ollut kokemusta kuinka lähteä liikkeelle. Toki testin luonteeseen kuului, että niin kovaa piti juosta, mitä kropasta pystyi ulosmittaamaan. Testauspaikkana toimi syyspimeä Jämsän Paunun urheilupyhättö. Keli oli sateinen ja tuulinen lämpötilan ollessa noin +5 asteen tuntumassa. Mukava juoksusää. 🙂
Tavoite oli lähteä heti liikkeelle riittävän kovaa vauhtia, mutta kuitenkin niin, että vähintään saman vauhdin jaksaa pitää loppuun asti. Alussa tarkkailin sitä, ettei sykkeet pamahtaisi heti maksimikestävyyden puolelle. Ensimmäinen 5 kilometriä taittui aikaan 21:45 keskisykkeen ollessa 150 eli anaerobisella kynnyksellä, hyvä niin. Tuossa vaiheessa kropassa alkoi jo tuntua, mutta toisaalta niin pitääkin. Kuuden kilometrin kohdalla lisäsin tietoisesti hieman vauhtia ja sykkeet nousi samalla kymmenen pykälää. Toiset 5 kilometriä tultiinkin sitten aikaan 20:47 (159). Viimeinen kilometri tuli aikaan 3:56 (163) ja viimeinen sata metriä 0:20. Keskivauhdiksi tuli 4:15 (155).

Juoksun jälkeen vauhdinjako tuntui onnistuneelta. Vauhti ja sykkeet nousivat loppua kohti. Jälkimmäisellä vitosella ei vauhtia olisi pahemmin pystynyt nostamaan ja toisaalta eka puolikkaan mahdollisesti kovempi vauhti todennäköisesti kostautunut sitten lopussa. Erityisen pahalta tuntui pohkeissa.
Lähtötilanne on nyt kartoitettu ja tästä olisi tarkoitus talven aikana ottaa 5-10% pois. Asian tarkempi tutkiminen paljasti, että 7 prosentin leikkaus tarkoittaisi alle 4 minuutin kilometrivauhtia. Tämä olisi ”kutkuttava” tavoite. Ensi keväänä tämä 10 km ratatesti juostaan alle 40 minuuttiin. Se on tavoite ja sitä kohti lähdetään. Luvassa pitkää PK-lenkkiä, säännöllisiä vetoharjoituksia sekä kehonhuoltoa. Siinä varmaan toimiva resepti. Toivotaan, että talven harjoittelu sujuu ilman suurempia vammoja ja sairasteluita.
PS. Artikkelikuva on otettu noin 14 vuotta sitten. 🙂 Paikkana oli Jyväskylän Harjun urheilukenttä ja silloin ohjelmassa oli Crazy Town -yhteisön moniottelun cooper-testi. Aivan tarkkaa tulosta en tuosta muista, mutta se oli noin 2 600 metrin paikkeilla. Tuota edellisen cooperintestin olin juossut armeija-aikaan Mikkelissä vuonna 1996, mistä tuloksena tuli tasan 3 000 metriä.