Jämsäläiseksi juurtuminen

Lapsena kouluviikko tuntui aina pitkältä. Kesälomat olivat ala-asteikäisenä ikuisuuden mittaisia. Vuosi tuntui eteen- ja taaksepäin katsottuna mahdottoman pitkältä ajalta. Vaan eipä enää nykyään. Huomasin, että edellisestä artikkelin kirjoittamisesta on vierähtänyt jo yli kaksi vuotta. Ehkä on hyvä rauhoittua, istua alas ja koota ajatuksia, sekä kirjoittaa joitain rivejä ylös. Jämsä on ollut kotipaikkani jo lapsesta lähtien. […]

Read more
Kokemusta urheiluseuratyöstä

Jämsän Retki-Veikoille (JRV) haettiin syksyllä 2012 taloudenhoitajaa vähän sen jälkeen, kun olin aloittanut suunnistamisen. Ajattelin, että pystyisin hyvin omalla osaamisellani hyppäämään tuohon tehtävään ja olemaan avuksi, vaikken  urheiluseuratyössä ollutkaan aiemmin ollut mukana. Oma urheiluseuratyöhön liittyvä ”urapolun” kulkeminen alkoi kuin vahingossa ja vuoden 2013 alussa aloitin JRV:n taloudenhoitajana. Minua edeltäneen pitkäaikaisen taloudenhoitajan kanssa totesimme, että työ kannattaa […]

Read more
Pari tarinaa delegoinnista ja ennakoinnista

Taustapeiliin vilkaistessa huomaan, että vuosien varrella on tullut oltua mukana erilaisten ja eri kokoisten tapahtumien järjestämisissä. Kokemusta on kertynyt eri rooleissa mm. urheilutapahtumien, opiskelijatapahtumien, seminaarien ja koulutuksien järjestämisestä. Esiin voisi nostaa useita tarinoita onnistuneesta ja epäonnistuneesta vastuun jakamisesta. Tässä pari, jotka ovat jääneet parhaiten mieleeni.

Read more
Mikä minusta tulee isona?
Petteri Koskinen

Entinen lukion kemian opettajani kertoi minulle muutama vuosi sitten, että olin kouluaikaan kysynyt häneltä tuon kysymyksen. Olin silloinkin tarkoittanut itseäni, mutta vastausta odotin häneltä. No tuon kuultuani nauroin mielessäni, etten vieläkään noin 20 vuotta myöhemmin osaa vastata tuohon kysymykseen.

Read more
Onko minusta ohjelmoijaksi?

Ohjelmointi on aina kiinnostanut , mutta ei koskaan niin paljoa, että olisin sitä varsinaisesti opiskellut. Ohjelmoitikoodin tuottaminen…uuh tuntuu niin työläältä. Tietoviikossa oli 4.3.2018 artikkeli ”Nyt loppuu ohjelmointi?”. Tuo artikkeli esitteli Low-code-työkaluja eli työkaluja, joilla pystyy helpommin rakentamaan web- ja mobiili-applikaatioita. Artikkelissa kerrottiin, mitenkä näillä työkaluilla pystytään monia sovelluksia toteuttamaan huomattavasti nopeammin ja pienemmillä kustannuksilla verrattuna […]

Read more
Aika suunnata eteenpäin

Kolme vuotta sitten aloitin RedFox Languages Oy:ssä myyntihommissa. Kielipalvelut, kääntäminen ja sanakirjat olivat minulle melko vieraita teemoja. Lähdin mukaan ajatuksella, että nyt kokeillaan, miten puhdas myyminen sujuu, mutta tehtäväkenttä laajentui melkoisesti jo ensimmeisenä syksynä. Asiakassuhteiden lisäksi työtehtäviin tulivat mm. sanakirjapalvelun sisällön kehittäminen ja ylläpito, palvelun toiminnallisuuksien kehittäminen ja yhteistyö ohjelmistotoimittajan kanssa, sivustoon liittyvä SEO-optimointi, palvelun adwords- […]

Read more
Mitä minä osaan?
Osaamista asiakastyöstä tori- ja markkinakaupassa

Mitä osaan? Missä olen hyvä? Ajoittain tuo kysymys tulee aina itselleen esitettyä. Ainakin siinä vaiheessa, kun miettii mahdollisia uusia työhaasteita. Pientä kipuilua tuntuu aiheuttavan oikeiden näkökulmien löytäminen eli mikä on oikeasti merkityksellistä osaamista. Ensin tuo lista oli enemmänkin listaus asioista, joita on tullut tehtyä, mutta löytyi sinne lopulta jotain muutakin.

Read more
Mitä kouluja on tullut käytyä

Elämänkoulu on opettanut paljon ja muutenkin arki on monesti uusien asioiden opettelua. Syy tuohon on uteliaisuus ja kokeilunhaluinen luonne. Joitain koulujakin on käyty ja opintoja suoritettu ja niistä alla kuvausta. Johtamisen erikoisammattitutkinto 2005-2006 Jyväskylän ammattikorkeakoulun Tiimiakatemian ja Partus Oy:n Tiimimestarit-valmennus. Valmennuksen näkökulmana oli valmentava johtajuus ja prosessin aikana suoritettiin JET-tutkinto. Tradenomi 1997-2002 Jyväskylän ammattikorkeakoulu   […]

Read more
Työ- ja opiskeluhistoriaa

Elämää kuvaavan polun varrelle voisi liittää monenlaisia yksityiskohtia ja hienoja hetkiä. Välillä maasto on tarjoillut helppokulkuista ja nopeaa pohjaa, mutta toisinaan on ollut kiivettävä ylös isompia mäkiä huonompi kulkuisessakin maastossa. Monenlaiset kokemukset ovat tarjonneet mahdollisuuden oppia.

Read more

<h6>Kakor, Kekse, μπισκότα, galletas, evästeet, eväste, печенье, 曲奇饼, cookies</h6> Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Evästeet ovat tietueita, jotka tallentuvat tietokoneellesi/puhelimeesi. Jos jatkat sivuston käyttöä, sallit tämän. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close