Voiko yhdestä tilasta syntyä elinvoimaa?
Kun puhutaan kuntien elinvoimasta, keskustelu kääntyy usein yrityksiin, investointeihin, työpaikkoihin ja muuttovoittoon.
Harvemmin puhutaan yhdestä huoneesta. Tai kahvikoneesta. Tai siitä, että muutama toisilleen ennestään tuntematon ihminen sattuu istumaan saman pöydän ääreen.
Silti viime vuosien aikana olen oppinut, että joskus juuri niistä alkaa jotain merkittävää.
Alussa oli tila
Jämsä Tehtaan alkuperäinen ajatus oli varsin yksinkertainen. Haluttiin luoda paikka, jossa voisi tehdä töitä, tavata ihmisiä ja löytää vaihtoehto kotitoimistolle.
Ajatus ei ollut erityisen vallankumouksellinen, mutta matkan varrella kävi ilmi jotan kiinnostavaa. Tila ei ollutkaan tärkein asia.
Työpiste on syy tulla. Ihmiset ovat syy jäädä.
Työpiste, neuvotteluhuone tai nopea verkkoyhteys voivat houkutella ihmisen paikalle, mutta harva sitoutuu yhteisöön niiden vuoksi.
Ihmiset palaavat sinne, missä he kokevat olevansa tervetulleita. Sinne, missä syntyy luottamusta, keskusteluja ja uusia mahdollisuuksia. Siksi yhteisöllisen työtilan tärkein tehtävä ei lopulta ole tarjota pöytiä ja tuoleja.
Sen tärkein tehtävä on mahdollistaa kohtaamisia.
Elinvoima syntyy ihmisistä
Usein puhutaan rakennuksista, hankkeista ja palveluista, mutta elinvoima ei synny rakennuksista. Elinvoima syntyy ihmisistä.
Ihmisistä, jotka oppivat toisiltaan. Ihmisistä, jotka löytävät uusia yhteistyökumppaneita. Ihmisistä, jotka päättävät jäädä paikkakunnalle, koska kokevat kuuluvansa johonkin.
Ihmiset voivat jakaa, kokea, oppia ja tehdä yhdessä.
Juuri siinä on koko yhteisöllisen työtilan ydin.
Yhteisö ei synny itsestään
On helppo ajatella, että kun ihmiset tuodaan samaan tilaan, yhteisö syntyy automaattisesti. Näin ei kuitenkaan tapahdu, vaan yhteisö vaatii huomiota.
Se vaatii viestintää, yhteisiä kokemuksia, tarinoita, oppimista ja ihmisiä, jotka rakentavat yhteyksiä toisten välille.
Toisin sanoen se vaatii tietoista työtä.
Lopulta kysymys ei ole tilasta
Nykyään ajattelen, että yhteisöllisen työtilan arvoa ei pitäisi arvioida pelkästään käyttöasteella, neliöillä tai varauksilla.
Oleellisempi kysymys on:
Kuinka monta uutta ideaa syntyi?
Kuinka monta uutta yhteistyötä alkoi?
Kuinka moni löysi osaamista, jota ei tiennyt tarvitsevansa?
Kuinka moni koki olevansa osa jotakin itseään suurempaa?
Kun näitä asioita alkaa tarkastella, puhutaan jo paljon suuremmasta asiasta kuin työtilasta.
Puhutaan yhteisöstä.
Ja ehkä myös elinvoimasta.
