Elämänkoulu on opettanut paljon ja muutenkin arki on monesti uusien asioiden opettelua. Syy tuohon on uteliaisuus ja kokeilunhaluinen luonne. Joitain koulujakin on käyty ja opintoja suoritettu ja niistä alla kuvausta.

Johtamisen erikoisammattitutkinto

2005-2006

Jyväskylän ammattikorkeakoulun Tiimiakatemian ja Partus Oy:n Tiimimestarit-valmennus.

Valmennuksen näkökulmana oli valmentava johtajuus ja prosessin aikana suoritettiin JET-tutkinto.

Tradenomi

1997-2002

Jyväskylän ammattikorkeakoulu

 

Matka alkoi silloisen perinteisemmän oppimisen merkeissä ja suurin kiinnostuksen aihe oli kirjanpito. Polku johti ensimmäisen vuoden jälkeen Tiimiakatemiaan ja Schaumannin tehtaan vanhassa konttorissa tuli kerättyä hienoja kokemuksia. Matkalta jäi koppeja oppimisesta, johtamisesta, myymisestä, markkinoinnista ja tapahtumajärjestämisestä.

Ylioppilas

1992-1995

Jämsän lukio

Lukiossa suurin mielenkiinto  suuntautui matematiikkaan, fysiikkaan ja kemiaan. Toki muutkin aineet tuli hyväksytysti suoritettua.


Lisäksi noita pienempiä kokonaisuuksia

Myyntikoulutus, Assertiivinen myynti

Lokakuussa 2012
Mercuri International

Solution Selling Method (SSM) –koulutus

Tammikuussa 2007
Kouluttajana SuperOffice ASA

PK-Talous

2001-2002
Helsingin kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus.
Koulutuksen tavoitteena oli valmentaa osallistujia toimimaan tuloksellisesti yritystalouden erilaisissa tilanteissa. Koulutuksessa käsiteltiin muun muassa kannattavuutta, kustannuslaskentaa, tuotekalkylointia ja eri rahoitusinstrumentteja.

Torikauppakorkeakoulu

1990-1998
Tori- ja markkinakauppaa tekemällä oppimalla
Suomen tori-, markkina- ja messutapahtumat

Muut seminaarit

Lukuisat liikkeenjohdon ja organisaation kehittämisen seminaarit ja koulutukset, aiheita ovat olleet mm. oppivan organisaation rakentaminen, yrityksen strateginen suunnittelu, tiimityö ja sen johtaminen sekä henkilöstön hyvinvointi ja jaksaminen.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

<h6>Kakor, Kekse, μπισκότα, galletas, evästeet, eväste, печенье, 曲奇饼, cookies</h6> Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Evästeet ovat tietueita, jotka tallentuvat tietokoneellesi/puhelimeesi. Jos jatkat sivuston käyttöä, sallit tämän. Lue lisää

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close